Suuri yhteinen syntyi pienistä palasista

Voimistelun suurkisat sykähdyttävät aina. Me neljä seuramme konkaria, Sirpa Kivistö, Pirjo Nummelin-Stenman, Anne Raittila ja minä, koimme tapahtuman tunnelman ja yhteisöllisyyden Suomi Gymnaestradassa, Tampereella, viime kesäkuussa. Kisaväkeä oli tänne kokoontunut 11.000 henkeä. Meille neljälle päätös lähteä mukaan oli helppo, olihan osa meistä kokenut aiemminkin suurkisoja, jopa kansainvälisiä tapahtumia. Ne muistot pistävät vieläkin ihon kananlihalle – ihan positiivisessa mielessä. Anne oli meistä ensikertalainen, mutta hän solahti heti sujuvasti ryhmään ja kisatunnelmaan.

Pienistä palasista alettiin

Olimme valinneet urakaksemme senioriohjelman ”Elämä on matka”, joka esitettiin – ei enempää eikä vähempää – Nokia Arenalla.

Ohjelmaa alettiin hioa viime tammikuussa. Kokoonnuimme viikoittain, välillä keskenämme, välillä Tampereen Naisvoimistelijoiden kanssa. Olimmehan toivoneet ”paikkamerkkimme” heidän kanssaan samaan kuvioon, jotta yhdessä harjoittelu oli luontevaa. Ristiaskel, piirikuvio, salmiakkikuvio, käsien heilahdus sivulle ja katse seuraa kättä, lopun vilkutus yleisölle… Noita ja montaa muuta tahkottiin uudestaan ja uudestaan. Vähitellen musiikki alkoi viedä vartaloa tuttuihin liikkeisiin.

Kokonaisuus hahmottui huhtikuussa Helsingissä. Sinne kokoontuivat kaikki ohjelmassa esiintyvät kautta maan, 165 senioria. Harjoittelun lisäksi siellä tavattiin tuttuja, halattiin, vaihdettiin kuulumisia. Koreografi kiitteli osaamistamme. Se tuntui hyvältä, olihan tehty töitä.

Lopulta koitti kesäkuu ja Suomi Gymnaestrada

Kisojen avajaismarssi viritti juhlamielen. Maratonportista etusuoralle, kentän poikki takakatsomoon. Avajaisten jälkeen ei maltettu lähteä heti kotiin, vaan käyskentelimme Keskustorille. Sielläkin oli tuttuja.

Esityspäivä kului useissa harjoituksissa. Tehtiin vielä viimeisiä viilauksia ja tutustuttiin Arenan taustatiloihin ja esiintymisalueeseen. Kenraaliharjoituksessa tunnelma jo vallan kihelmöi. Ihan pian alkaa näytös!

Ja sitten huipennus. Ohjelmamme oli iltanäytöksen ensimmäisenä, ja yleisö otti meidät lämpimästi vastaan. Suorat rivit. Tuossa tuttu naapuri hienosti linjassa. Hyvät ojennukset. Voi sitä yhdessä tekemisen riemua! Musiikki vei, ja me osattiin. Lopussa yleisö puhkesi raikuviin aplodeihin. Mikä ihana tunne! Olisi tehnyt mieli tehdä kaikki heti uudestaan.

Kisafiilistelyä

Toki päivät torstaista sunnuntaihin sisälsivät myös monenlaista fiilistelyä. Jätski maistui kesäilmassa. Pirkkahallissa käytiin katsomassa joukkuevoimistelukisoja. Siellä myös tavattiin tuttuja konkareita ja ostettiin hiukan muistoja.

Päättäjäiset lopettivat kisat, ja silloin tuli hetkeksi tyhjä tunne. Mitäs nyt harjoitellaan? Kaduilla kuljeskelleet kisaryhmät olivat kadonneet. Kisaväen neljä päivää täyttämät Nysset ammottivat tyhjyyttään… No, jäihän talteen kivoja muistoja ja sykähdyttäviä kohtaamisia.

Ensi kesänä on maailmanlaajuinen World Gymnaestrada Amsterdamissa. Sinne suuntaa taas joukko innokkaita kisaturisteja meiltäkin. Sama tunnelma mutta paljon suurempana ja kansainvälisempänä kuin kotoiset kisamme. Eiköhän sinne, no aika näyttää…

 

Teksti Leena Koivumäki
HNV:n johtokunnan jäsen ja Kiltaäiti
Seuran jäsen vuodesta 1985
Kuvat nelikon kameroista.

 

 

Valmiina avajaismarssille vas. Pirjo, Sirpa, Leena ja Anne

Kenraaliharjoitus Nokia Arenalla.

Kohta esiintymään. Vas. Pirjo, Leena, Sirpa ja Anne

Fiilistelyä tiiviin harjoituspäivän lomassa, vas Anne, Leena, Sirpa ja Pirjo

Välijätskit ennen kenraaliharjoitusta kohti taustalla olevaan Nokia Arenaa. Vas. Pirjo,
Leena, Sirpa ja Anne.

Valkeakosken Voimistelijoiden kiltakaverit ovat takuuvarmoja kisatuttuja.. Edessä vas.
Sirpa, Jaana Linna-Laiho, Leena ja Marja Heikkinen. Takana Pirjo ja Anne.

Kiltamummut Leena ja Marja Heikkinen (Valkeakosken Voimistelijat).

Päättäjäisposeeraus. Edessä vas. Anne ja Pirjo, takana Sirpa ja Leena

 

Yhdistyksen tarkoitus on kehittää jäsentensä ruumiin ja sielun voimia

”Pöytäkirja pidetty voimistelijain kokouksessa Huhtimäen Tyttökoululla 14 pnä syyskuuta 1928. Läsnä oli 32 henkeä.

Kun kaikki merkit Tampereen Naisvoimistelijat seuran vuosikokouksessa näyttivät, että yhteistoimintaa ylä ja alaosastojen kanssa ei voida jatkaa, oli joukko voimistelijoita kokoontunut Huhtimäen Tyttökoululle asiasta keskustelemaan.

– – –

2 §  Koska ilmoitettiin, että voimistelunopettajatar Laura Tanneria ei Tampereen Naisvoimistelijat seuran vuosikokouksen toivomuksesta huolimatta tultaisi pyytämään yläosaston johtajaksi, niin päättivät läsnäolleet erota seurasta.

3 §  Päätettiin yksimielisesti perustaa uusi voimisteluseura ja valittiin väliaikainen 5 henkinen johtokunta.

9 §  Keskusteltiin seuran nimestä ja ehdotettiin Tampereen Naisvoimisteluseura ja Hämeen Naisvoimistelijat, jälkimmäistä kannatettiin ja seuran nimeksi tuli Hämeen Naisvoimistelijat.”

– – –

Noilla pykälillä seuramme toiminta alkoi 93 vuotta sitten Tuomiokirkon tuntumassa, Huhtimäen tyttökoululla, nykyisellä Tammerkosken koululla. Kirkkojen tuntumassa liikutaan nytkin, Johanneksen koululla Tuomiokirkon vaiheilla ja Sammon koululla Kalevan kirkon kupeessa.

Seuramme alkuvuosien kauniilla käsialalla kirjoitetuista pöytäkirjoista on kiintoisaa kurkistaa historiaamme.

Voimisteluharjoituksia ja muuta toimintaa

Vuonna 1928 laadituissa säännöissä mainittiin muun muassa, että yhdistyksen tarkoituksena on herättää paikkakunnan naisten harrastusta liikuntakasvatuksen eri muotoihin ja myös siten kehittää jäsentensä ruumiin ja sielun voimia.

Ensimmäisten toimintavuosien ryhmiä olivat esiintymisosasto ja yläosasto sekä kansantanhu- ja leikkiosasto. Voimisteluharjoituksissa – kuten tunteja tuolloin nimitettiin – oli elävä pianosäestys, ja ohjaajia nimitettiin arvokkaasti johtajiksi. Toimintaa oli aikuisille ja lapsille, kuten nytkin. Esiintymisosasto vastasi ohjelmista iltamissa, seuran omissa juhlissa, ja myös ulkopuolisten tahojen tilaamista esityksistä. Löytyipä pöytäkirjoista merkintöjä kävely- ja hiihtoretkistä ja myös Huhtimäen tyttökoulun rehtorilta pyydettyyn lupaan harjoitella pallonlyöntiä koulun pihassa.

Taloudenhoitoa

Toiminnan alkuvuosina seuran kassaa kartutettiin jäsenmaksujen lisäksi muun muassa järjestämällä iltamia. Niissä esitettiin liikunnallista ohjelmaa esimerkiksi Tampereen Teatterissa ja Pellavatehtaan juhlasalissa (nykyinen Komediateatteri). Useana talvena seuran aktiivit hoitivat Tammelan jääkiekkoradan ravintolatehtäviä, mistä seura sai rahallisen korvauksen. Onpa parina toiminnan alkuvuotena avustuksen toivossa lähestytty Tampereen Osake-Pankkia, Tampereen Säästöpankkia ja Maakuntain osakepankkiakin. Siitä, onko rahaa pankeilta herunut, ei pöytäkirjamerkintää löydy.

Hyökkäysmatkoja

Termi on sotaisa, mutta mistään sellaisesta ei toki ollut kyse. Seuran toiminnan alkuvuosina naisvoimistelu ei ollut vielä laajasti kovin tunnettua. Niinpä seuran ponteva naisdelegaatio matkusti lähipitäjiin kertomaan, mitä naisvoimistelu on.

Edellä kerrotut muistot on poimittu vuosien 1928 – 1929 pöytäkirjoista. Koko liikunnallinen maailma on noista ajoista mullistunut. Niin ovat myös seuramme jäsenistön tarpeet ja toiveet, ja niitä seuran johto parhaansa mukaan peilaa toimintaa miettiessään. Pianosäestys tuntuisi nykyjumppareista aivan kummalliselta – vai kiehtovalta? Iltamia ei enää pidetä eikä järjestetä yhteisiä hiihtolenkkejä. Koska jokaisessa kunnassa on nykyisin voimisteluseura tai muu taho asukkaitaan liikuttamassa, ei tarvitse enää hyökkäysmatkoilla viedä voimistelun ilosanomaa minnekään.

On hienoa ja arvokasta, että voimistelun eri muotoja on tarjolla meidän kaikkien iloksi ja terveydeksi. Syyskuun 14. päivä on seuramme syntymäpäivä. Juhlimme sitä ”työn merkeissä” eli jumpaten, kuka hikistä meininkiä hakien, kuka tanssahdellen, kuka rauhallisemmin joogalla ja pilateksella lisää liikkuvuutta tavoitellen.

Siispä onnea ja tarmokasta jatkoa 93-vuotiaalle seurallemme – eli meille. Jatkukoon meidän kaikenikäisten liikkuminen aktiivisena kohti seuran sadatta toimintavuotta ja siitä eteenpäinkin.

Leena Koivumäki
HNV:n kunniajäsen
HNV-läinen vuodesta 1985

 

Jälleennäkemisen riemua puistojumpilla

Koko kevät kului jumpatessa yksin etänä, joten riemullani ei ollut rajoja Hämeen Naisvoimistelijoiden puistojumppien alkaessa toukokuussa Kalevan maauimalan kupeessa. Hymy oli herkässä, kun näin lähes puolen vuoden tauon jälkeen tuttuja jumppaajia ja pääsimme vaihtamaan kuulumisia. Oli myös mukavaa nähdä kesän mittaan joukossa ihan uusia kasvoja. Kaikki olivat innoissaan, kun pääsimme vihdoinkin yhdessä reippailemaan.

Saimme monipuolisesti hien pintaan Mian tehokkaissa Puistotreeneissä, usutimme lihaksemme kunnolla hommiin Nellin sopivan rankassa Muokkauksessa, pyörähtelimme Reetan vauhdikkaalla Lavatanssijumpalla, eläydyimme etelän letkeisiin tunnelmiin Jennin rennoissa Kesäjameissa ja huolsimme kehoamme Pirjon mainion Pilateksen keinoin. Sää oli varsin suotuisa koko kesän, eikä yhtäkään jumppaa jouduttu perumaan sääolosuhteiden vuoksi. Parina kertana tihutti hiukan vettä, toisinaan tuuli navakasti, ja lukuisina päivinä kärvistelimme lähes 30 asteen paahteessa, mutta se ei menoa hidastanut eikä tunnelmaa latistanut.

Kesäkuussa pääsimme aloittamaan myös ihanan lempeät torstaijoogat Järvensivun puistossa. Laura ja Minna saivat vuoroviikoin miltei maagisesti kaiken arkisen touhotuksen seisahtumaan ja meidät keskittymään ainoastaan itseemme, kehomme ja mielemme hyvinvointiin. Kaltaiseni suorittaja saavutti  kaivatun mielenrauhan maatessaan kiireettömästi selällään ruohonkorsien kutitellessa paljaita jalkapohjia, katsellessaan pilvien lipumista sinitaivaalla ja kuunnellessaan loppurentoutuksen aikana kesäisiä ääniä silmät suljettuina. Taisinpa pariin otteeseen lähestulkoon nukahtaa nurmikon syleilyyn.

Jumpatessani ja joogatessani onnellisena kuntoilua rakastavien heimosisarteni ja -veljieni kanssa syntyi illuusio siitä, että kaikki oli pienen hetken ajan taas normaalisti eikä mikään elämää hankaloittava häijy virus väijyisi kulman takana. Nyt on aika jännittää sitä, pääseekö liikunnan ilosta virtaa saava porukkamme pian nauttimaan syyskauden sisäjumpista yhdessä. Nostetaan kaikki peukut ja varpaat pystyyn!

Tekstin on kirjoittanut HNV:n jäsenrinkivastaava Eija.

Anna palautetta:
https://hameennaisvoimistelijat.fi/yhteystiedot/palaute/

 

Hyvinvoinnista huolehtiminen korona-aikana

Koronan kanssa on nyt eletty jo yli vuosi. Kun on oltu poikkeusoloissa näin kauan, välillä on hyvä tarkastella omia reaktioitaan ja selviytymiskeinojaan. Kun tiedostaa, mikä itseä on auttanut jaksamaan, niitä keinoja voi jatkossakin käyttää tukemaan hyvinvointiaan.

Kun korona viime keväänä laittoi joogastudioiden ovet kiinni ja lopetti minulta yllättäen työt, seurasin aluksi uutisia epäuskon vallassa. Toisaalta olin jo kuullut uutisia pandemian lähestymisestä ja olin helpottunut, että hallitus oli tilanteen tasalla ja ryhtyi toimiin. Alun shokki meni kuitenkin nopeasti ohi ja aloin miettiä, miten saisin käännettyä vaikeudet voitoksi. Se on aina ollut tärkein selviytymiskeinoni kriiseissä. Etsin vastoinkäymisistä jotain positiivista ja keskityn siihen.

Siispä kun hallitus julisti poikkeusolot, päätin käyttää yllättäen siunaantuneen vapaa-ajan hyödykseni ja tehdä niitä asioita, mihin aiemmin ei ollut aikaa. Erityisesti halusin liikkua enemmän luonnossa, tehdä pitkiä joogaharjoituksia ja oppia uusia vannetemppuja. Ajattelin, että koronaeristys kestäisi vain muutaman kuukauden, ja sen jälkeen aioin olla elämäni kunnossa! Mutta toisin kävi. Olin sairaana koko kevään, ilmeisesti koronaviruksen aiheuttamassa taudissa, ja kesäkin meni vähän toipilaana. Pääsin silti jo toukokuussa metsäkävelyille ja kesän mittaan uin paljon. Ulkoillessa oli myös mukava tavata kavereita. Kevään eristyksen jälkeen ystävien seura oli tärkeämpää kuin koskaan ennen. Syksyllä pääsin ohjaamaan joitakin joogatunteja, ja elämä tuntui hetken vähän normaalimmalta. Hämeen naisvoimistelijoiden toimintaan pääseminen oli oikea onnenpotku, sillä HNV:ssä on aivan mahtava ryhmähenki ja yhteisöllisyyden tunne. Lähdin innolla mukaan myös HNV:n johtokuntaan. Ystävien ja perheen lisäksi tällainen seuratoiminta on ollut minulle voimavara näinä poikkeusaikoina.

Korona-aikana olen huomannut erityisen selvästi myös kehon hyvinvoinnin yhteyden mielen hyvinvointiin. Aina ennenkin olen uskonut ajatukseen terveestä sielusta terveessä ruumiissa. Olen onnellisimmillani silloin, kun liikun paljon, mutta kuluneen vuoden aikana olen huomannut liikkumisen virkistävän vaikutuksen erityisen selvästi, kun muita iloa tuovia asioita on ollut elämässä vähemmän. Kuluneen puolentoista vuoden aikana olenkin liikkunut enemmän kuin koskaan! Jopa viime keväänä sairaana ollessani tein lähes päivittäin pieniä joogaharjoituksia ja pyörittelin välillä vanteita, jos vointi sen salli. Pienikin liike piti mielialan korkealla. Toipilasajan kävelyretkillä huomasin selvästi voimien palautumisen, ja siitä sain lisää intoa liikkumiseen. Ja talven hiihtolenkeistä se vasta riemu repesikin! Vaikka töiden vähäisyys kiristi taloustilannetta, nautin siitä, että minulla oli kerrankin aikaa hiihtää niin paljon kuin jaksoin. Onneksi juuri tänä vuonna sattui tulemaan poikkeuksellisen hyvä hiihtokausi!

Nyt on sitten menossa jo toinen koronakesä. Vaikka olen nauttinut luonnossa liikkumisesta ja alkuperäinen suunnitelmakin on toteutunut, eli olen koronaeristyksen ansiosta tai siitä huolimatta elämäni kunnossa, niin toivon, että poikkeusaika jo loppuisi. Haluaisin päästä ohjaamaan tavallisia joogatunteja! Kaipaan työ- ja harrastusyhteisöjä ja kaveriporukoiden kokoontumisia (muutenkin kuin ulkona turvaväleillä). Rokotusten edistyminen tuo toivoa, samoin kesän tuoma kausivaihtelu, joka antaa taas ainakin vähän hengähdystaukoa.

Syksyn tilannetta ei kukaan vielä pysty ennustamaan, mutta tuntuu todennäköiseltä, että vielä ainakin vuosi eletään enemmän tai vähemmän epänormaalisti. Vielä täytyisi siis löytyä henkistä kestokykyä, joustavuutta ja luovia selviytymiskeinoja. Elämä ei ehkä vieläkään palaa normaaliksi, mutta motivaatiotani pitää yllä se, että kuitenkin vähitellen päästään kohti normaalimpaa aikaa. Myös se inspiroi, että nämä poikkeustilanteeseen kehitetyt selviytymiskeinot ovat hyödyksi myöhemminkin. Koronan jälkeenkin voi puhua kaukana asuvien läheisten kanssa videopuheluita. Etätyöt ja ohjatut etäharrastukset tuovat joustoa arkeen. Säästyy aikaa, kun aina ei tarvitse jonottaa ruuhkissa, ja ympäristö kiittää, kun liikenteen päästöt vähenevät. Ehkä poikkeusolojen jälkeisenä aikana kukin voi valita joustavasti etä- ja lähitoimintojen väliltä omaan tilanteeseensa sopivan vaihtoehdon.

Normaaleja aikoja odotellessa toivotan kaikille hyvää kesää! Toivottavasti nähdään puistojoogassa ja syksyllä jooga- ja jumppasaleissa!

 

Tekstin on kirjoittanut Laura Lilja, HNV:n aikuisten liikunnan vastaava ja joogaohjaaja.

Anna palautetta:
https://hameennaisvoimistelijat.fi/yhteystiedot/palaute/