Jälleennäkemisen riemua puistojumpilla

Koko kevät kului jumpatessa yksin etänä, joten riemullani ei ollut rajoja Hämeen Naisvoimistelijoiden puistojumppien alkaessa toukokuussa Kalevan maauimalan kupeessa. Hymy oli herkässä, kun näin lähes puolen vuoden tauon jälkeen tuttuja jumppaajia ja pääsimme vaihtamaan kuulumisia. Oli myös mukavaa nähdä kesän mittaan joukossa ihan uusia kasvoja. Kaikki olivat innoissaan, kun pääsimme vihdoinkin yhdessä reippailemaan.

Saimme monipuolisesti hien pintaan Mian tehokkaissa Puistotreeneissä, usutimme lihaksemme kunnolla hommiin Nellin sopivan rankassa Muokkauksessa, pyörähtelimme Reetan vauhdikkaalla Lavatanssijumpalla, eläydyimme etelän letkeisiin tunnelmiin Jennin rennoissa Kesäjameissa ja huolsimme kehoamme Pirjon mainion Pilateksen keinoin. Sää oli varsin suotuisa koko kesän, eikä yhtäkään jumppaa jouduttu perumaan sääolosuhteiden vuoksi. Parina kertana tihutti hiukan vettä, toisinaan tuuli navakasti, ja lukuisina päivinä kärvistelimme lähes 30 asteen paahteessa, mutta se ei menoa hidastanut eikä tunnelmaa latistanut.

Kesäkuussa pääsimme aloittamaan myös ihanan lempeät torstaijoogat Järvensivun puistossa. Laura ja Minna saivat vuoroviikoin miltei maagisesti kaiken arkisen touhotuksen seisahtumaan ja meidät keskittymään ainoastaan itseemme, kehomme ja mielemme hyvinvointiin. Kaltaiseni suorittaja saavutti  kaivatun mielenrauhan maatessaan kiireettömästi selällään ruohonkorsien kutitellessa paljaita jalkapohjia, katsellessaan pilvien lipumista sinitaivaalla ja kuunnellessaan loppurentoutuksen aikana kesäisiä ääniä silmät suljettuina. Taisinpa pariin otteeseen lähestulkoon nukahtaa nurmikon syleilyyn.

Jumpatessani ja joogatessani onnellisena kuntoilua rakastavien heimosisarteni ja -veljieni kanssa syntyi illuusio siitä, että kaikki oli pienen hetken ajan taas normaalisti eikä mikään elämää hankaloittava häijy virus väijyisi kulman takana. Nyt on aika jännittää sitä, pääseekö liikunnan ilosta virtaa saava porukkamme pian nauttimaan syyskauden sisäjumpista yhdessä. Nostetaan kaikki peukut ja varpaat pystyyn!

Tekstin on kirjoittanut HNV:n jäsenrinkivastaava Eija.

Anna palautetta:
https://hameennaisvoimistelijat.fi/yhteystiedot/palaute/

 

Hyvinvoinnista huolehtiminen korona-aikana

Koronan kanssa on nyt eletty jo yli vuosi. Kun on oltu poikkeusoloissa näin kauan, välillä on hyvä tarkastella omia reaktioitaan ja selviytymiskeinojaan. Kun tiedostaa, mikä itseä on auttanut jaksamaan, niitä keinoja voi jatkossakin käyttää tukemaan hyvinvointiaan.

Kun korona viime keväänä laittoi joogastudioiden ovet kiinni ja lopetti minulta yllättäen työt, seurasin aluksi uutisia epäuskon vallassa. Toisaalta olin jo kuullut uutisia pandemian lähestymisestä ja olin helpottunut, että hallitus oli tilanteen tasalla ja ryhtyi toimiin. Alun shokki meni kuitenkin nopeasti ohi ja aloin miettiä, miten saisin käännettyä vaikeudet voitoksi. Se on aina ollut tärkein selviytymiskeinoni kriiseissä. Etsin vastoinkäymisistä jotain positiivista ja keskityn siihen.

Siispä kun hallitus julisti poikkeusolot, päätin käyttää yllättäen siunaantuneen vapaa-ajan hyödykseni ja tehdä niitä asioita, mihin aiemmin ei ollut aikaa. Erityisesti halusin liikkua enemmän luonnossa, tehdä pitkiä joogaharjoituksia ja oppia uusia vannetemppuja. Ajattelin, että koronaeristys kestäisi vain muutaman kuukauden, ja sen jälkeen aioin olla elämäni kunnossa! Mutta toisin kävi. Olin sairaana koko kevään, ilmeisesti koronaviruksen aiheuttamassa taudissa, ja kesäkin meni vähän toipilaana. Pääsin silti jo toukokuussa metsäkävelyille ja kesän mittaan uin paljon. Ulkoillessa oli myös mukava tavata kavereita. Kevään eristyksen jälkeen ystävien seura oli tärkeämpää kuin koskaan ennen. Syksyllä pääsin ohjaamaan joitakin joogatunteja, ja elämä tuntui hetken vähän normaalimmalta. Hämeen naisvoimistelijoiden toimintaan pääseminen oli oikea onnenpotku, sillä HNV:ssä on aivan mahtava ryhmähenki ja yhteisöllisyyden tunne. Lähdin innolla mukaan myös HNV:n johtokuntaan. Ystävien ja perheen lisäksi tällainen seuratoiminta on ollut minulle voimavara näinä poikkeusaikoina.

Korona-aikana olen huomannut erityisen selvästi myös kehon hyvinvoinnin yhteyden mielen hyvinvointiin. Aina ennenkin olen uskonut ajatukseen terveestä sielusta terveessä ruumiissa. Olen onnellisimmillani silloin, kun liikun paljon, mutta kuluneen vuoden aikana olen huomannut liikkumisen virkistävän vaikutuksen erityisen selvästi, kun muita iloa tuovia asioita on ollut elämässä vähemmän. Kuluneen puolentoista vuoden aikana olenkin liikkunut enemmän kuin koskaan! Jopa viime keväänä sairaana ollessani tein lähes päivittäin pieniä joogaharjoituksia ja pyörittelin välillä vanteita, jos vointi sen salli. Pienikin liike piti mielialan korkealla. Toipilasajan kävelyretkillä huomasin selvästi voimien palautumisen, ja siitä sain lisää intoa liikkumiseen. Ja talven hiihtolenkeistä se vasta riemu repesikin! Vaikka töiden vähäisyys kiristi taloustilannetta, nautin siitä, että minulla oli kerrankin aikaa hiihtää niin paljon kuin jaksoin. Onneksi juuri tänä vuonna sattui tulemaan poikkeuksellisen hyvä hiihtokausi!

Nyt on sitten menossa jo toinen koronakesä. Vaikka olen nauttinut luonnossa liikkumisesta ja alkuperäinen suunnitelmakin on toteutunut, eli olen koronaeristyksen ansiosta tai siitä huolimatta elämäni kunnossa, niin toivon, että poikkeusaika jo loppuisi. Haluaisin päästä ohjaamaan tavallisia joogatunteja! Kaipaan työ- ja harrastusyhteisöjä ja kaveriporukoiden kokoontumisia (muutenkin kuin ulkona turvaväleillä). Rokotusten edistyminen tuo toivoa, samoin kesän tuoma kausivaihtelu, joka antaa taas ainakin vähän hengähdystaukoa.

Syksyn tilannetta ei kukaan vielä pysty ennustamaan, mutta tuntuu todennäköiseltä, että vielä ainakin vuosi eletään enemmän tai vähemmän epänormaalisti. Vielä täytyisi siis löytyä henkistä kestokykyä, joustavuutta ja luovia selviytymiskeinoja. Elämä ei ehkä vieläkään palaa normaaliksi, mutta motivaatiotani pitää yllä se, että kuitenkin vähitellen päästään kohti normaalimpaa aikaa. Myös se inspiroi, että nämä poikkeustilanteeseen kehitetyt selviytymiskeinot ovat hyödyksi myöhemminkin. Koronan jälkeenkin voi puhua kaukana asuvien läheisten kanssa videopuheluita. Etätyöt ja ohjatut etäharrastukset tuovat joustoa arkeen. Säästyy aikaa, kun aina ei tarvitse jonottaa ruuhkissa, ja ympäristö kiittää, kun liikenteen päästöt vähenevät. Ehkä poikkeusolojen jälkeisenä aikana kukin voi valita joustavasti etä- ja lähitoimintojen väliltä omaan tilanteeseensa sopivan vaihtoehdon.

Normaaleja aikoja odotellessa toivotan kaikille hyvää kesää! Toivottavasti nähdään puistojoogassa ja syksyllä jooga- ja jumppasaleissa!

 

Tekstin on kirjoittanut Laura Lilja, HNV:n aikuisten liikunnan vastaava ja joogaohjaaja.

Anna palautetta:
https://hameennaisvoimistelijat.fi/yhteystiedot/palaute/

Markkinoinnin kehittämistä poikkeusaikana

Kun viime lokakuun lopun hämäränä maanantaiaamuna aloitin työharjoitteluni HNV:n viestinnässä ja markkinoinnissa, teekupin äärellä, en oikein tiennyt mitä odottaa. Olin istunut koulun penkillä kaksi kuukautta päivästä toiseen ja oppinut digimarkkinoinnista kaikkea mahdollista ja mahdotonta, nyt kai sitten pitäisi tehdä sitä ihan käytännössä. Tiesin vain, että osaamiselleni on tarvetta, ja että toiminta on sellaista, jota mielelläni itse haluan markkinoida ja lisätä sen näkyvyyttä.

Onnekseni sain kuitenkin erittäin kattavan ja selkeän perehdytyksen HNV:n markkinoinnin ja viestinnän käytäntöihin ja välineisiin. Lisäksi sain heti kunnon tekemistä ja vastuuta, sain vapaasti lähteä kokeilemaan ja kehittämään.

Ja nyt kun katson näin kesän korvalla taaksepäin syksyyn, talveen ja kevääseen, niin kyllä on tullut kokeiltua ja kehiteltyä jos jonkinlaista (digi)markkinointia. Olen suunnitellut ja painattanut esitteitä, kirjoittanut postauksia sosiaaliseen mediaan, muokkaillut nettisivuja, käsitellyt ja muokkaillut ja rakennellut ties kuinka monta kuvaa, koonnut etäjumppavideoita, pyöräyttänyt blogin pystyyn ja kirjoitellut sinne näköjään jo pari blogitekstiäkin. Mainoksiakin on tullut julkaistua, ja seurattua niiden menestystä.

Harjoittelusta tuli kuitenkin hyvin erilainen, kuin alun perin on ollut tarkoitus. Kukaan ei osannut lokakuun lopulla vielä aavistaa, että syyskausi joudutaan lopettamaan etukäteen – ja vielä vähemmän sitä, että kevätkausi ei pääse koskaan alkamaankaan, muuten kuin temppukoulujen osalta. Viestintää ja tiedottamista on ollut varmasti enemmän kuin normaalisti, ja varsinkin loppuvuodesta ja vuoden vaihteen kohdalla tuntui, että koko ajan saa olla kirjoittamassa huonoja uutisia jokaisessa kanavassa.

Onneksi temppukoulut ja iltapäiväkerho ovat saaneet koronasta huolimatta olla toiminnassa, ja niistä olemme saaneet iloa kevätkauteen, jota olemme myös jakaneet eteenpäin sosiaalisessa mediassa. Nopealla aikataululla kasattu etäjumppapaketti oli myöskin kevätkauden oikea valopilkku. Siinäkin riitti viestittävää, mainostettavaa, kuvattavaa ja kuvien sekä tekstien käsittelyä. Tulipahan opeteltua samalla myös YouTuben käyttöä ja kokeiltua jumppaamista etänä, omassa olohuoneessa. Yllättävän hyvin sujui sekin, mutta kyllä sitä kaipaa jo muiden ihmisten sekaan jumppaamaan – onneksi kesäjumpat ovat jo lähteneet käyntiin ja kesän aikana päästään vielä moneen kertaan jumpilla treffaamaan.

Harjoittelun loppu häämöttää, ihan pian on ammattitutkinto valmiina. Olen erittäin tyytyväinen harjoittelupaikkaani – kokeilemisen ja tekemisen ansiosta olen varmasti kehittynyt kevään aikana ja kaikesta oppimastani on varmasti vielä hyötyä tulevaisuudessa. HNV näkyy nyt laajemmin ja monipuolisemmin myös sosiaalisen median kautta, ja toivon mukaan kehitys jatkuu edelleen. Tämä on mahtava porukka, ja kaikki johtokuntalaiset, ohjaajat ja jumppaajat, joiden kanssa olen päässyt tapaamaan ja tekemään yhteistyötä. ovat olleet mukavia ja fiksuja tyyppejä sekä lähteneet rohkeasti mukaan somen elävöittämiseen. Kiitos siitä ihan jokaiselle!

Kokonaan HNV ei taida minusta päästä eroon, sen verran on jumppakärpänen puraissut, että jumpilla minua tullaan näkemään vielä ja varmasti myös viestinnässä ja sosiaalisessa mediassa häärään jatkossakin, vaikkakin varmasti vähemmän kuin viimeisen reilun puolen vuoden aikana. Ja muutaman viikon vielä touhuan aktiivisesti koneeni ääressä, kehittäen niin paljon kuin kerkiän. Toivottavasti sosiaalisen median aktivoituminen on koettu positiivisena, ja toivon, että jokunen HNV:stä aiemmin tietämätön on myös kuullut meistä tämän kevään aikana. Silloin olen onnistunut siinä, mitä tulin tekemään.

 

Tekstin on kirjoittanut Paula / HNV:n viestintä ja markkinointi.
Paula on reilun puolen vuoden ajan kehittänyt HNV:n markkinointia osana omia digimarkkinoinnin opintojaan.

 

Anna palautetta:

Palaute

Ikävöin HNV-heimoani

Koronapiina on koetellut meitä kaikkia monin tavoin ja riistänyt meiltä lukuisia sellaisia asioita, jotka olivat olennainen osa normaalia arkeamme. Vielä syksyllä olin kiitollinen siitä, että jumpat saivat jatkua polettisysteemin ja turvaväleistä huolehtimisen voimin. Vähän ennen syyskauden loppumista tapahtui kuitenkin samoin kuin keväällä ja kokoontumisrajoitusten myötä jumpatkin joutuivat tauolle. Tuolloin vielä uskoin, ettei tauko kestäisi kuukausitolkulla, mutta tässä sitä edelleen kärvistellään ja odotellaan parempien aikojen palaamista.

 

HNV:n järjestämät erinomaiset etäjumpat ovat tuoneet ilonpilkahduksia korona-arjen keskelle ja tehneet hyvää keholle ja mielelle, mutta yhtä elementtiä kaipaan erityisen paljon: vuosien varrella rakkaiksi muodostuneita kanssajumppaajiani. Isossa ryhmässä liikkumisessa piilee ihan erityistä voimaa, joka innostaa tekemään liikkeet tosissaan ja saa tuntemaan ylpeyttä siitä, että ”tässä me kaikki yhdessä puurramme hyvinvointimme eteen”. Yhteenkuuluvaisuuden tunne alkaa jo pukuhuoneesta, jonne tullessamme huikkaamme iloiset tervehdykset toisillemme ja vaihdamme muutaman sanan. Ennen tuntia niin ikään rupattelemme hetken salissa, jossa vallitsee innostuneen odottava tunnelma. Tunnin mittaan saatamme toisinaan vierustoverien kanssa vaihtaa merkitseviä hymyjä tai katseita, joilla tsemppaamme toisiamme jaksamaan. Kun sitten valumme kaikkemme antaneina, posket punoittaen tunnin päätteeksi pois salista, fiilis on korkealla. ”Olipas taas hyvä tunti!” kuuluu usein monesta tyytyväisestä suusta, ja on kiva ajatella, että saimme jälleen kerran tuon mainion olon yhdessä aikaan. Pukuhuoneessa ja käytävillä turinointi jatkuu vielä, kunnes lähdemme kotia kohti. Joka ikinen kerta poistun jumpalta paremmalla tuulella kuin olen sinne lähtenyt.

 

Minulle etätöiden tekeminen kotona on ollut normaaliarkea jo vuosikaudet ennen pandemiaakin, ja koska asun yksin, monesti jumpilla tapaamani ihmiset saattavat olla ainoita kohtaamisiani koko päivänä. Heistä onkin muodostunut minulle erittäin tärkeä ryhmä, minun oma jumppaheimoni, johon koen vahvasti kuuluvani. Onkin ontto olo, kun en ole suurinta osaa HNV-läisistä nähnyt joulukuun alun jälkeen. Muutamaan olen törmännyt lenkkipolulla ja vaihtanut iloisesti kuulumisia. Joka keskustelussa on toistunut lausahdus ”voi kunpa päästäisiin pian taas porukalla jumppaamaan”. Elättelen toivoa siitä, että viimeistään kesällä kohtaisimme puistojumpilla ja syksyllä saisimme rientää tuttuun tapaan hikoilemaan koulujen saleihin tanssin ja lihaskuntojumppien merkeissä sekä huoltamaan kehoamme joogassa ja pilateksessa. Jälleennäkeminen heimosisarteni ja -veljieni kanssa tulee olemaan sanoinkuvaamattoman riemukas!

 

Tekstin on kirjoittanut HNV:n jäsenrinkivastaava Eija.

Anna palautetta:
https://hameennaisvoimistelijat.fi/yhteystiedot/palaute/