Tutustu ohjaajiimme

AP-IP toiminnan ohjaajat

Sari Halme

Olen HNV:n aamu- ja iltapäiväkerhon ohjaaja. Koulutukseltani olen lasten- ja nuorten erityisammattiohjaaja, artesaani sekä visualisti. Pidän työstäni! Parasta on puuhailu lasten kanssa, liikkuen, askarrellen sekä kannustaen lapsia arkiaskareissa.

Kaisa Niemi-Virtanen

(äitiyslomalla)

Olen HNV:n puheenjohtaja keväästä 2017 alkaen, ja myös ap-ip -toiminnan vastuuohjaaja. Ammatiltani olen liikunnanohjaaja sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja.  Tykkään työstäni kun saan touhuta lasten parissa.

Maria Mäntylä

esittely tulossa myöhemmin

Miia Oino

Olen Miia Oino ja ollut perustamassa HNV ilttistä 2011 ja toiminut sen toiminnan uran uurtajana, kehittäjänä ja tunnetaitoja sisältöön tuovana henkilönä ilolla ja ylpeydellä 2015 vuoteen asti. Nyt palailen jälleen takaisin.
Uutta näkökulmaa olen saanut kasvattajuuteeni toimamalla traumalapsia hoitavana sijaisvanhempana.
Rakastan ihmisten kohtaamista, jossa omat tunnetaidot ja läsnäolon kyky ovat ytimessä.

Seija Talonen

Olen koulutukseltani liikunnanohjaaja ja toimin HNV:n aamu- ja iltapäivätoiminnassa tuntityöntekijänä. Olen ollut mukana apip-toiminnassa lähes alusta asti. Sitä ennen ohjasin HNV:n aikuisten jumppia.